lauantai 3. maaliskuuta 2018

Ilmoitusasiaa!

Jooo se onkin jo pari kuukautta vierähtänyt... Aika kertoa, mitä tämän blogin suhteen oikein on meneillään.

... Oikeastaan ei ole ollut juuri mitään meneillään. Aion jatkaa blogin parissa, mutta suoraan sanoen en ole ehtinyt pelaamaan joululoman jälkeen yhtään, saati sitten kirjoittamaan tai lukemaan muiden postauksia. Yliopistolla on ollut hurjasti tekemistä, ja joutohetkinä tekee lähinnä mieli katsoa One Pieceä.

Hiihtolomaa edeltävillä viikoilla Sims on kuitenkin alkanut taas polttelemaan mielen perukoilla. Luin tänään rästiin jääneet postaukset (en tiedä, jaksanko ruveta kommentoimaan niitä, mutta koitan olla aktiivisempi jatkossa :/ ) ja pienensin juuri kuvat uutta postausta varten. Kuvat on siis vielä joululoman ajalta. Muitten postausten lukemisesta sai muuten hirveesti inspiraatiota, kiitoksia siitä! :D Ehkäpä tästä vielä noustaan nyt, kun olen päässyt lomalle. Viikonloppu on ainakin tarkoitus olla tekemättä kouluhommia, ja maanantaina olis synttärit. Tarkistan myös simien esittelysivun ja teen tarvittavat päivitykset, ainakin yritän keretä. Blogin julkisivu taitaa muutenkin kaivata päivitystä...

Lähinnä sellaista asiaa, että en ole kuollut, vähän talviunessa vain. Taitaa olla aika yleistä simsbloggaajien keskuudessa tällä hetkellä. Kyllä se tästä vielä! 💝

2 kommenttia:

  1. Kevät ku tullee ni tuntuu et simsintokii ihmisillä palailee :D Ite en oo taas hetkeen kerenny ees pelaamaan mut eiköhän tässä taas joku päivä tuu pelattua jahka arki alkaa taas kunnolla. Olin nimittäin ite tossa puoltoista viikkoo kipeenä ja en ollu kämpällä sinä aikana melkein ollenkaan eli en pelaamaankaan kerenny ja sit oli pari lähijaksoa tosi lähekkäin koulussa. Nyt ois seuraavaan useempi viikko eli ehkä kerkee myös muuta ajattelemaan ja pelaamaan, vaikka kyl koulujuttuja pitäs alotella jossain välissä :D

    Ja muitten blogit on ihan parasta innotusta oman blogin ja pelaamisen suhteen! :p

    Ja hei, synttärionnea jo etukäteen! ^_^ Miepä tästä siirryn nyt sit lukemaan tota uusinta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista! Tsemppiä sullekin kouluhommien kanssa, että jaksaa vähän tehdä vielä :)

      Poista

Kommentit vastaanotetaan suurin kiitoksin <3